Lisätietoja
Päivänvalon vähentyessä selvästi syksyllä ja talvella sekä ihmisten pysyessä enemmän sisätiloissa, valon puutteen vaikutukset voivat näkyä kaamosmasennuksena. Kaamosmasennuksen oireet voivat ilmaantua useilla tavoilla kuten vaihteleva mieliala, energian puute, unen tarve, ruokahaluttomuus ja keskittymisvaikeudet.
Beurer-kirkasvalolaitteita suositellaan käytettävän pimeimpänä vuodenaikana päivittäin klo 6–20 välillä. Jo 30–60 minuutin päivittäinen kirkasvalohoito voi auttaa jaksamisessa ja helpottaa kaamosmasennuksen oireita. Kirkasvalohoito on sitä tehokkaampaa, mitä aikaisemmin aamulla se aloitetaan. Tämän takia kirkasvalohoito aloitetaan pian heräämisen jälkeen, käytännössä tavallisesti kello 6–10. Vuorokausirytmin erojen vuoksi voi kuitenkin myös muina vuorokaudenaikoina saadusta kirkasvalohoidosta olla hyötyä. Kirkasvalolaitetta voit käyttää kuinka usein haluat, mutta hoidon näkökulmasta parhaat tulokset saadaan aikaan, kun laitetta käytetään päivittäin vähintään kahden tunnin ajan.
Beurer TL30 -kirkasvalolamppu on kompaktin kokoinen työpöydälle tai mukaan matkalle. Pienen kokonsa ansiosta lamppu on myös helppo sijoittaa lähellesi vaikkapa työpöydällä. Tasaisen kirkas ja välkkymätön valo on lempeä silmille. Laite on asetettavissa pysty- tai vaaka-asentoon. Kätevällä jalustalla voit asettaa laitteen kahteen eri kallistuskulmaan. Pakkauksessa mukana kätevä säilytyspussi.
Kirkasvalopaneelin mitat: 20 x 12 cm
Voimakkuus 10 000 lx (10 cm)
Valonlähde: LED (käyttöikä n. 10 000 h)
Helppokäyttöinen, vain yksi painike
Erittäin kirkas ja tasainen valo
Sertifioitu lääkinnällinen laite
Verkkovirtakäyttöinen
Laitteen mitat: 23,6 x 15,6 x 2,6 cm
Paino vain 330 g
Mukana säilytyspussi
Takuu 3 vuotta

Takuuehdot
Takuu 36kk